Meillä on vieraina hippejä. Ja kun itsekin olemme aika hippejä, homma on mennyt ylen hipiksi. Olemme kokanneet intialaista sapuskaa, kuunnelleet hippimusiikkia lattialla istuen, juoneet viiniä aamunkoittoon, harrastaneet porukalla pihassa itämaista aamuvoimistelua ja pelanneet myös epähippimäisesti petankkia. Ihan hirveän kivaa, ja tätä jatkuu vielä monta päivää.
Eilen ryvin ja piehtaroin oikein kunnolla. Siellä pohjamudissa, jos joku tuntee paikat. Näitä päiviä vain tulee ja onneksi ne myös menee. Ilman mitään kummoisempaa syytä vain välillä huomaa olevansa nolla tai jopa miinusmerkki, siitä huomiosta masentuu ja turhautuu, eikä mikään maistu eikä huvita.
Vuosi sitten ostin pienen salvian taimen. Se on viihtynyt hyvin ja ulottuu jo polveeni. Luin, että voivat kasvaa hyvinkin isoiksi pensaiksi. Minulle sopii.
Tänä kesänä sen käyttö on kuitenkin ihan unohtunut, kunnes jääkaappi ammotti niin suurta tyhjyyttä, että salviakin tuli mieleen.
Ankeasta ulkonäöstään huolimatta pasta oli oikein hyvää. Voita, oliiviöljyä, salviaa, valkosipulia, sitruunaa, suolaa ja pippuria. Mikä pyhä yksinkertaisuus!
Lapsen sydänystävän syntymäpäivillä/tupaantuliaisissa. Että minä nautin näistä ystäväni kodin väreistä!
Eilen istuin laiturin nokassa virkkaamassa. Työn alla edelleen neule miehelle. Se pitäisi saada viikon päästä syntymäpäiväpakettiin ja hihat vielä puuttuvat. Vähän siellä tuli kylmä, puolisen tuntia maltoin.
Illemmalla luin lehtiä, join monta kuppia vihreetä teetä ja pääsin eroon raparperipiirakan jämästäkin. Lehden mukaan ulkona oli +23, mutta varpaani olivat toista mieltä.
1. Viimeinen pionini 2. Uusin lehtihankintani Inside/Out, joka on nykyään ihan suosikkini
3. Katja Tukiaisen taide ja taidekirja, jota jaksan selata loputtomiin. Tämä ei ole kärkisuosikkejani, mutta pääsi nyt tähän.
Tehtävää varten otin myös sakset ja saksin leikekirjaani kauniita asioita. Niitä mistä pidän tänään, mutta luultavasti myös huomenna. 
6. tämä neule on leikattu talteen jo kymmenen vuotta sitten. Enkä lakkaa pitämästä siitä. En lakkaa myöskään suunnittelemasta sen toteuttamista itselleni, omanlaisenani versiona.
Tuon filmin katsoin eilen myöhään illalla yksin. Korkkasin punkkupullon ja suklaalevyn. Nautin. Elokuvan jälkeen pappa toi onnellisen ja saunanraikkaan lapsen kotiin, oli jo yli keskiyön. Lapsi nukahti viereeni, sillä mies oli työreissussa, minä luin vielä kirjaa. Senkin jälkeen kuuntelin vielä pitkään hiljaisuutta ja itkin. Enkä tiedä miksi. Ei se ollut huonoa itkua, ei ollenkaan. Vain muutamia suuria pyöreitä kyyneleitä, kuin timantteja.